Kangasalan Yhteiskoulu perustettiin 1921
Vuonna 1925 suurin ponnistuksin aikaansaatu koulurakennus on jo purettu. Sitä laajennettiin kolmeen otteeseen 1950- ja 1960-luvuilla. Uusi lukio sijaitsee Pikkolassa osoitteessa Finnentie 42. Kuvassa yhteiskoulun satavuotissyntymäpäivillä esiintyneet nykylukiolaiset musiikkilinjan opiskelijat toiselta vuosikurssilta.
LISÄÄ KUVIA: kangasalan-yhteiskoulu-100b4.webnode.fi ja kangasalan-yhteiskoulu-100b5.webnode.fi
Tapaamiskeskeiset satavuotisjuhlat Kangasalan lukiolla syyskuun ensimmäisenä lauantaina 4.9.2021
Aamupäivällä seniorihallitus kävi laskemassa kukat entisten rehtoreiden Juho Ahtinen-Karsikon, Teppo Ahon, Eino Palmin ja Mauno Juvosen seskä yhteiskoulun perustamiseen suuresti vaikuttaneen Eva Tulenheimon haudoille.
Turvallisuus oli hyvin esillä. Roineen kampuksella on Pikkolan yläkoulu, Kangasalan kaupungin lukio ja Tredun ammattioppilaitos. Näiden yhteenlaskettu oppilas- ja opiskelijamäärä on noin 1 700, joten noin sata osallistujaa mahtui hyvin sekä lukiolle että porrastetusti Tredun ravintolaan, joka tarjosi vieraille kahvin kera mm. erityisen hyvää vadelmakakkua ja mm. tuulihattuja, jotka veivät kielen mennessään mutta jäivät kyllä mieleen.
Luokkatapaamisia oli sekä ennen että jälkeen lyhyen ohjelmaosuuden, joka sisälsi maljan koululle, tutustumista nykylukioon, Marko Pynnösen Koulu mäen laella -videoon ja väljään istahtamiseen noin 400 istumapaikan auditorioon. Siellä esiintyi neljä musiikkilinjan nykyistä opiskelijaa, apulaisrehtori Tommi Helminen sekä Kangasalan Yhteiskoulun ja Lukion Senioreiden puheenjohtaja Torsti Tulenheimo.
Teuvo Ropo kertoi
Fredrik Björkqvististä
Kangasalan museolla heinäkuun alussa Kangasalan lukion pitkäaikainen rehtori, emeritus Teuvo Ropo kertoi Kangasalan mesenaatista Fredrik Björkqvististä. Björkqvist-rahasto tuki meneillään olevaa teemanäyttelyä Kangasalan Yhteiskoulusta museon kolmannessa kerroksessa.
Mikä mies Björkqvist siis oli paitsi rahastollaan tieteitä ja taiteita täällä yhä tukeva henkilö?
o FB syntyi Kangasalan Huutijärvellä Vääksyn kartanon puusepän pojaksi 1859 Henrik Juhonpojan ja vaimonsa Stina Lovisan kuopuksena.
o Isä toivoi puuseppää, äiti hyvin Ahlmanin koulussa alkaneiden opintojen jatkajaa, mutta Fredrik lähti kuitenkin kauppa-apulaiseksi Tampereelle August Nybergin kauppaan ja asui kauppiaalla. Liikkeen osti Ludvig Tallqvist ja aikansa ahkeroituaan Fredrik sai aikaan oman kaupan 1888. Se oli avoinna asiakkaitaan varten yllättävän modernisti, nimittäin aamukuudesta iltamyöhään. Ennen avaamista Fredrikillä oli vielä tapana päivittäin käydä Kauppatorilla, nykyisellä Keskustorilla.
o Liiketoimissaaan menestynyt Fredrik lähti torin laidalta vielä mm. Kauppakadulle ja perusti haaraliikkeitä muuallekin Suomeen. Oman kiinteistön hän sai vuonna 1900 ja muutamaa vuotta myöhemmin olikin jo Tampereen suurin kauppias. Japanin sota ja Idmanin tapaus kuitenkin vaurioittivat tamperelaista liike-elämää merkittävästi, Fredrik joutui muiden mukana vaikeuksiin ja lopulta sopi Yhdyspankin kanssa, että puolet veloista mitätöitiin. Siitä alkoi uusi nousu.
o Vaikka mies oli selvästi menestyjä, hän luonnehti elämänsä tarjonneen pieniä iloja ja suuria suruja.
o Fredrik Björkqvist kuolee 1935.

Eero Järvenpää laski ruusun juhlapäivän aamuna Kangasalan Yhteiskoulun ensimmäisen rehtorin Juho Ahtinen-Karsikon haudalle Kangasalan Läntiselle hautausmaalle. Eero ehti olla rehtorin pitämillä tunneillakin, koska aloitti yhteiskoulussa jo vuonna 1951. Myös muut Kangasalle haudatut rehtorit sekä Eva Tulenheimo saivat kukan.

Teuvo Ropo on tuore eläkeläinen Kangasalan lukion rehtorin tehtävästä. Hän on perehtynyt Kangasalan mesenaatin Fredrik Bjökqvistin elämään ja kertoi siitä museolla heinäkuun alussa. Vasemmalla Fredrikin isä Henrik Juhonpoika, Vääksyn puuseppä. Samassa tilaisuudessa Eero Järvenpää muisteli 1950-luvun oppivuosiaan KYK:ssa.